tiistai 17. huhtikuuta 2018

Lukemaan ja kieltä oppimaan


Kirjavinkkausta S2-opettajille

Maaliskuun lopussa kokoontui pieni joukko S2-opettajia Tampereen kaupunginkirjasto Metson satuhuoneeseen kuuntelemaan vinkkejä kirjoista, joita voisi hyödyntää opetuksessa. Meitä vinkkareita oli kaksi. Ensin minä kerroin lähinnä alakouluikäisille sopivista kirjoista. Minun jälkeeni kirjavinkkarina toimi kirjastonhoitaja Tuija Mäki, joka keskittyi yläkoulu- ja lukioikäisten kirjoihin. Tilaisuudessa jaetut kirjalistat: S2-vinkkaus alakoulut ja Erityisryhmille vinkattuja kirjoja.

Vaikka aineisto oli kohdennettu tietyille ikäryhmille, niin olen itse vahvasti sitä mieltä, että monia, jos ei kaikkiakin, näistä teoksista voisi käyttää myös aikuisten opetuksen tukena, elämysten antajina ja sanavaraston kasvattajina. Vaikka omat kokemukseni S2-opetuksesta eivät vielä ole kovin laajat, olen kuitenkin jo nähnyt aikuisen maahanmuuttajan kasvoilla saman ilon kuin juuri lukemaan oppineen lapsen kasvoilla, kun hän on saanut ensimmäisen muutamia lauseita sisältävän kirjan luetuksi ja ymmärretyksi kannesta kanteen. Taitojen kasvaessa voi aina siirtyä vaikeampaan tekstiin. Kaunokirjallisuudessa on tarjolla hyvin monipuolisesti rakenteeltaan ja sisällöltään erilaisia tekstejä. Nykyään kirjoitetaan myös jonkin verran selkokirjoja ja myös selkomukautetaan aiemmin ilmestyneitä kirjoja. Tällaisissa kirjoissa siis käytetään mm. yksinkertaisempia rakenteita ja sanoja, mutta hyvin kirjoitetussa selkokirjassa kertomus kokonaisuudessaan on kuitenkin mukaansatempaava eikä selkomukautettu kertomus juurikaan tarinana eroa alkuperäisestä.

Viime aikoina on oltu erityisen huolissaan lasten ja nuorten lukutaidon huonontumisesta. Opettajilla on suuri mahdollisuus vaikuttaa oppijoiden lukutaitoon ja -intoon, erityisesti pienempien oppilaiden kohdalla. S2-opetuksessa kaunokirjallisuutta ei ole totuttu pitämään tärkeänä tai keskeisenä oppimateriaalina, mutta tähän on toivottavasti tulossa muutos nyt, kun oppiaineen nimikin on nykyään suomi toisena kielenä ja kirjallisuus. Mielestäni myös maahanmuuttajilla on oikeus saada elämyksiä ja tähän kirjallisuus tarjoaa oivan väylän. Lukiessa kielitaito kohentuu lähes huomaamatta. Opettajien vain tulisi itse oivaltaa kaunokirjallisuuden arvo ja rohkaistua käyttämään sitä opetuksessaan, sillä kirjallisuus on siitä mukava oppimateriaali, että kaikille oppijoille löytyy varmasti omantasoista lukemista. Kirjastoissa autetaan mielellään oikean materiaalin löytämisessä.

Metsossa pidetyssä vinkkaustapahtumassa keskityttiin vain kaunokirjallisuuteen, mutta vinkkausta voisi järjestää muistakin aineistotyypeistä, kuten tietokirjoista, äänikirjoista, musiikista tai elokuvista. Erilaisia mahdollisuuksia on paljon ja ehkä jotakin toteutetaankin joskus tulevaisuudessa.

Tapahtumaan osallistunut S2-opettaja Mervi Kastari koki saaneensa tapahtumasta hyviä vinkkejä kirjoista, jotka soveltuvat erilaisille ja eri kielenoppimisen vaiheessa oleville aikuisille lukijoille.

Jarna Hara / S2-hallitus


Ei kommentteja: