Haastattelussa tutkija Salla Kurhila
Varsin moni S2-opettaja käy nykyisin jo opiskelijoidensa työpaikoilla tekemässä opetustyötään ja ilmiö on koko ajan kasvussa. S2-opettajilta halutaan yhä enemmän myös eri alojen ammattikielen opetusta, ja paine saada S2-oppijat pitkiltä kielikursseilta töihin nopeammin on kasvanut.
Tilanteisesta kielenoppimisesta puhutaan myös paljon, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?
Salla Kurhila esittelee haastattelussa vuorovaikutuksen ja ammattikielen tutkimuksen antia S2-opetukselle hankkeessa, jossa on tutkittu muun muassa sairaanhoitajien suomen kielen oppimista työssä.
Ammattikieli on paljon enemmän kuin erikoisalan termejä, se on paljon syvällisemmin myös sitä, miten voi kielellisesti toimia tietyissä tilanteissa.
Ja entäpä asian poliittinen puoli – voidaanko kaikki kielenoppiminen siirtää työpaikoille?
Salla Kurhila johtaa hanketta Suomi toisena kielenä ja tilanteinen oppiminen Helsingin yliopistossa. Hanke on ollut käynnissä nyt reilun pari vuotta ja siinä ovat mukana myös Inkeri Lehtimaja, Johanna Komppa ja Lari Kotilainen. Millainen hanke on tarkemmin kyseessä?
Hankkeessa on kaksi osahanketta, joista toinen keskittyy digitaalisuuteen ja toinen kielenoppimiseen työssä. Digitaalinen osahanke pohjautuu aiempaan hankkeeseen Kielikeittiö, jossa kehitettiin tietokoneohjelma, jonka avulla S2-oppijat laittavat ruokaa ihan oikeassa keittiössä tietokoneen ohjaamina. Keittiön välineissä, kattiloissa ja kauhoissa, on liikesensorit ja ohjelma näkee, mitkä välineet liikkuvat ja ovat käytössä. Kielikeittiössä yhdistyvät autenttiset toiminnot ja kielenoppiminen digitaalisesti tuetussa ympäristössä.
Toinen osahanke, kielenoppiminen työssä, taas toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopistosairaalan kanssa. Aloite tähän tuli sairaalalta. Siellä on paljon maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, erityisesti sairaanhoitajia, joihin keskitymme hankkeessa. Selvitämme, miten heidän kielenkäyttöään ja kielenoppimistaan voisi tukea työssä. Heidän tulee tietysti osata suomea jo melko paljon voidakseen työllistyä, mutta tarkastelemme, miten kielen kehittymistä voitaisiin vielä tukea työyhteisössä.
Näitä molempia osahankkeita yhdistää tilanteisuus.
Mitä sitten tarkemmin tarkoittaa tilanteisuus kielenoppimisessa?
Digitaalisessa keittiössä se tilanne on ruuanlaitto ja sairaalassa taas sairaanhoitajien työtehtävät. Kielenoppiminen on näissä hyvin vahvasti sidoksissa kielenkäyttötilanteeseen. Kieltä ei siis opita erikseen luokassa ja sitten käytetä jossain muualla, vaan se yhdistetään toimintaan.
Projekti on iso siinä mielessä, että voidaksemme opettaa kieltä tilanteisesti, meidän täytyy tietää, mitä kaikkia tilanteita esimerkiksi sairaalassa on. Videoaineiston kerääminen sairaalassa taas ei ole sekään aivan tuosta vain toteutettavissa, vaan lupaprosessi oli lähes vuoden mittainen ja työläs. Lopulta lupa heltisi yhdeltä osastolta. Siellä olemme nauhoittaneet paitsi S2-työtilanteita, myös suomea äidinkielenään puhuvien sairaanhoitajien työtilanteita, jotta saamme materiaalia tilanteista, joita sairaanhoitajat kohtaavat. Tästä on hyötyä jatkossa esimerkiksi Suomen monissa englanninkielisissä sairaanhoidon koulutuksissa, kun suunnitellaan kielenopetusta: millaisia tilanteita hoitotyössä on ja millaisia kielellisiä rakenteita tarvitaan. Teemme siis samalla myös ammattikielen tutkimusta, jota voi hyödyntää yleisemminkin opetuksessa.
Millaisia kielenkäyttötilanteita sairaalassa tulee vastaan?
Sairaanhoitajalle tyypillinen työtilanne on esimerkiksi potilaan kohtaaminen ja hoito, mitä esimerkiksi sanotaan, kun valmistellaan potilasta leikkaukseen. Toinen toistuva tilanne on lääkärikierto, jossa lääkäri suunnittelee potilaan hoidon tai mahdolliset jatkotoimenpiteet.
Aineistosta huomaa, että lääkärikierto on tilanteena hoitajalle haastava. Siihen liittyy voimakkaasti se, kuka saa sanoa ja mitä ja milloin saa sanoa. Lääkärikierto on myös usein potilaalle ainoa mahdollisuus tavata lääkäri ja keskustella hänen kanssaan. Lääkärin kannalta taas potilaita on hyvin paljon ja kaikki on käytävä läpi. Hoitajat ovat niitä, jotka ovat koko ajan tekemisissä potilaan kanssa, joten heillä on eniten tietoa potilaasta. Lääkäri taas on se, jolla on institutionaalinen valta ja vastuu päättää asioista. Hoitajalle haastavaa on esimerkiksi se, miten hän voisi tuoda omaa tietoaan tilanteeseen, jossa lääkäri on jotain mieltä ja hoitaja taas tuntee potilaan ja arvelee sen perusteella toisin. Miten voi ilmaista erimielisyyttä lääkärin kanssa, kun lääkäri on hierarkiassa korkeammalla? Nämä ovat kielellisesti haastavia tilanteita myös ihan suomea ensikielenään puhuville, saati sitten toista kieltä puhuville.
Kieli liittyy vahvasti tilanteeseen, jossa oma näkökulma tai erimielisyys esitetään. Tilanteessa on tietyt toimijat: siellä ovat potilas ja lääkäri, joiden pitää saada puhua, lääkäri joka päättää ja hoitajan on yritettävä jotenkin tulla siihen väliin. Tässä ei siis tehdä pelkkää kielentutkimusta vaan vuorovaikutuksen tutkimusta, jossa kieli on osa kulloistakin tilannetta. Kieltä on vaikea eristää tästä. Ammattikieli on paljon enemmän kuin erikoisalan termejä, se on paljon syvällisemmin myös sitä, miten voi kielellisesti toimia tietyissä tilanteissa.
Kielelliset haasteet ja ongelmat, jotka eri työtilanteissa nousevat esiin, ovatkin usein tyypillisiä juuri sille tilanteelle. Tilanne taas ei välttämättä tule vastaan vaikkapa muissa ammateissa samassa ympäristössäkään. Kieli liittyy näin kiinteästi ammattitaitoon.
Toinen haastava tilanne on potilaan kotiuttaminen. Siinä ovat yleensä läsnä vain potilas ja hoitaja. Se on myös vahvasti vain kielellinen tilanne, koska siinä ei yleensä tarvitse enää tehdä mitään toimenpiteitä. Yksi hoitajien kotiuttamistilanteissa kokema vaikeus oli epävarmuus siitä, onko potilas ymmärtänyt. Tilanteessahan käydään läpi, mitä potilaalle on tehty, mitä pitää tehdä itse kotona jatkossa, milloin pitää ottaa yhteyttä takaisin sairaalaan jne. Toisin sanoen tilanteet ovat sellaisia, että hoitaja kertoo tietoa ja antaa ohjeita ja potilaan osaksi jää helposti olla vain vastaanottaja ja kuunnella. Voisikin miettiä, miten vuorovaikutustilannetta voisi muuttaa siten, että potilaalla olisi aktiivisempi rooli - voisiko esimerkiksi hoitaja kysellä potilaalta, että mitä nyt siis teet jossain tilanteessa. Nämä asiat eivät ole kovin isoja, mutta tilannetta voisi kääntää siten, että potilaan olisi luontevaa olla muutakin kuin vastaanottaja.
Vaikka monet asiat esimerkiksi tehdään mekaanisesti tai teknisesti, ne pitää kuitenkin selittää potilaalle, joten kieli tulee koko ajan mukana. Toiset asiat taas ovat alkuaankin kielellisempiä, kuten vaikka tiedon antaminen, varmistaminen ynnä muu. Sairaanhoitajan työhön kuuluu myös paljon asioiden ylös kirjaamista ja raporttien kirjoittaminen on olennainen osa kielitaitoa.
Hankkeesta saadaan myös tietoa, jota voidaan hyödyntää sairaanhoitajien ohjaus- ja kielenopetustyössä.
Olemme vasta perustutkimusvaiheessa, mutta sen jälkeen olisi toiveissa yhteistyö niiden kanssa, jotka opettavat sairaanhoitajille suomea, jotta voimme katsoa, millä tavoilla tuottamaamme tietoa voi hyödyntää.
Tavoitteemme on tarjota kieleen ja vuorovaikutukseen liittyvää ohjeistusta, mutta listaa siitä, mitä rakenteita tai sanastoa tulisi käyttää, ei voi antaa, koska on kontekstisidonnaista, mikä toimii missäkin tilanteessa. Sen sijaan esimerkiksi juuri työnsä aloittaneiden sairaanhoitajien ja sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaaminen on eräs tilanne, jonka kieltä olemme tutkineet. Ohjaajat seuraavat hoitotilanteita. Tällaisissa tilanteissa, joissa oppiminen on todella konkreettista, ohjaaja voi tarjota kielellisiä malleja toimintoihin ja siihen, mitä voi sanoa.
Jos esimerkiksi ohjaaja ja harjoittelija voisivat potilaan luokse mennessään jo miettiä, mitä harjoittelija aikoo sanoa tässä tilanteessa, niin ohjaaja voisi jo ennen tilannetta neuvoa, mitä ja miten tilanteessa voi sanoa. Kielellisen toiminnan voisi toteuttaa jo tällä tavalla kuivaharjoittelemalla. Tämä nostaa kielitietoisuutta ja itse tilanteessa voi sitten keskittyä vain siihen, meneekö vaikkapa kanyyli paikalleen. Esimerkiksi tällaisia asioita aineistosta voi nostaa esiin.
Mitä voisimme lukea hankkeen ollessa vielä meneillään?
Hankkeesta on valmistunut jo julkaisuja, muun muassa graduja.
Riika-Leena Mäntylän gradu keskittyy lääkärikiertotilanteeseen ja hoitajan toimintaan siinä. Toinen gradu on Jana Rufin tutkielma hoitajien haastatteluista, esimerkiksi siitä, mitkä asiat koetaan kielen kannalta hankaliksi, mitkä asiat tukevat ja auttavat kielenkäytössä ja mitkä taas haittaavat tai ovat esteenä.
Suomenkieliset saisivat rohkeammin korjata ja puuttua oma-aloitteisesti ja tarjota apua.
Kiinnostavaa on esimerkiksi se seikka, että sekä suomea äidinkielenä puhuvat että suomea toisena kielenä puhuvat korostavat rohkeuden ja oma-aloitteisuuden tarvetta, mutta suomea toisena kielenä puhuvat tuovat esiin sitä, että suomenkieliset saisivat rohkeammin korjata ja puuttua oma-aloitteisesti ja tarjota apua. Suomenkielisille taas rohkeus ja oma-aloitteisuus oli sitä, että toisen kielen puhujan pitää olla rohkea ja oma-aloitteinen kysymällä enemmän ja pyytämällä korjaamista. Aineiston perusteella nousee esiin se, että päämäärät voivat olla ihan samoja, mutta toiveet ja näkemykset niihin pääsystä eroavat. Olisikin siis tarvetta puhua enemmän ja tehdä odotuksia eksplisiittisemmiksi. Suomea äidinkielenä puhuvat kokevat, etteivät halua korjata, koska se on epäkohteliasta ja hankalaa. Molemmat kuitenkin kokevat, että korjaaminen voisi olla hyvä. Ehkä voitaisiin tehdä niin, että sovitaan, että nyt vaikka tunnin ajan seurataan kieltä ja korjataan.
Kotiutuskeskusteluihin taas liittyy Edit Domokosin gradu. Gradussa katsotaan, mitä hoitajien ohjeistuksessa sanotaan, mitkä asiat hoitajat itse kokevat tärkeäksi ja mitä itse kotiutuskeskustelutilanteessa tapahtuu.
Nämä ja muut hankkeen julkaisut ovat helposti saatavilla hankkeen kotisivulla:
https://www.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/suomen-kielen-tilanteinen-oppiminen
Kieli, koulutus ja yhteiskunta –verkkolehden haluaisin myös nostaa esiin, vaikka se ei hankkeeseemme liitykään. Melko monella S2-opettajalla on varmaan varsin suuret tuntimäärät opetusta, joten ei välttämättä ole energiaa lueskella vaikkapa paksuja väitöskirjoja. Tämä verkkolehti onkin sikäli hyvä, että se on saatavissa vapaasti ja siinä on tieteelliseen tutkimukseen perustuvia juttuja lyhyesti esitettynä suomeksi suomalaisessa kontekstissa. Siitä pääsee seuraamaan, millaisia asioita on tutkimuksen puolella käynnissä.
http://www.kieliverkosto.fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-lokakuu-2017/
Miten näet suuntauksen, jossa S2-opetusta pyritään siirtämään mahdollisimman paljon työelämään ja työpaikoille?
Työssäoppiminen on yhteiskunnallisesti kuuma aihe. Monissa strategioissa ja linjauksissa työssäoppimista halutaan lisätä mahdollisimman paljon. Siinähän on hyvää se, että monissa asioissa kieli liittyy niin paljon siihen, mitä tehdään tilanteissa. Tällöin voi toivon mukaan päästä työelämään aiemmin. Mutta sitten on niinkin, että opetukseen todella täytyy varata resursseja. Ei ole niin, että voidaan siirtää kaikki oppijat vain työpaikoille oppimaan kieltä, vaan kielenoppiminen vaatii sen, että mukana on kielen opettaja.
Opettajan asiantuntemusta on käytettävä osana työyhteisöä eikä opettaja voi olla pelkkä vierailija, vaan hänen on päästävä tilanteisiin sisään. On rakennettava polkuja, joissa on kielen asiantuntijoita ja työn sisällön asiantuntijoita ja tehtävä perustavanlaatuista yhteistyötä. Valitettavasti tätä ei aina ymmärretä poliittisella tasolla, vaan ajatellaan, että kunhan oppijat menevät työhön, niin he oppivat siellä. Kuitenkin kielen oppimisessa tarvitaan myös systematiikkaa ja näkemystä siitä, miten oppimista voi tukea. Muuten kieli jää helposti implisiittiselle tasolle taustalle. Kielenoppiminen työssä on ideana hyvä, mutta toteutukseen on todella satsattava.
Ei ole niin, että voidaan siirtää kaikki oppijat vain työpaikoille oppimaan kieltä, vaan kielenoppiminen vaatii sen, että mukana on kielen opettaja.
Tampereen seudun S2-opettajat ry:n blogissa on aiemmin ilmestynyt Ella Hakalan tilanteista kielenopetusta käsittelevä teksti Yksilöllistä kielikoulutusta aidoissa tilanteissa. Siinä kerrotaan S2-opettajan käytännön opetustyöstä eräänä päivänä TAYS:n Munuaiskeskuksen työntekijän kanssa: http://tampereens2.blogspot.fi/2016/10/yksilollista-kielikoulutusta-aidoissa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti