Työelämän kielitaitovaatimukset

Mitä kieltä te puhutte töissä?

Millaista suomen kielen taitoa työelämässä tarvitaan?

Englanti on talouden, kansainvälisen kaupan ja tieteellisen julkaisemisen pääkieli. Onko englanti Suomessa siis työelämän pääasiallinen kieli?

Kannattaako hakea töitä suomenkielisellä työhakemuksella, vaikka ei vielä pysty suoriutumaan työhaastattelusta suomen kielellä? Huijaanko, jos haen?

Kysymykset ovat peräisin aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen kursseilta eri oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Kursseilla, koulutuksissa ja valmennuksissa pyritään tätä nykyä yhä useammin viemään kielen opiskelua lähemmäs työelämää ja siellä tarvittavaa kielitaitoa

Uskoisin, että moni S2-alalla toimiva opettaja tunnistaa kysymykset ja on joutunut miettimään mitä niihin vastaisi. Riippuu tietysti alasta, mikä työssä edellytettävä kielitaito varsinaisesti on. Palvelualoilla, hoiva-alalla sekä valtion ja kunnan virkamiehistössä vaatimukset ovat korkeammat tai ne sanelee laki. Liike-elämän sekä tieteen ja tutkimuksen asiantuntijatehtäviin työllistytään vähemmällä suomen osaamisella, ja näissä ammateissa työtehtävänsä voi usein suorittaa erinomaisesti ilman suomen osaamista.

Pääseekö ilman suomen kielen osaamista sitten aidosti osaksi työyhteisöä?

Työtehtävissä käytettävän tai niiden edellyttämän kielitaidon ohella toinen näkökulma työssä tarpeelliseen kielelliseen osaamiseen liittyykin työssä viihtymiseen.

Opiskelijoilta kuultujen kokemusten mukaan varsin yleistä suomalaisessa työelämässä tuntuisi olevan, että vaikka englantia pidetään työkielenä ja monien yritysten viestinnän pääasiallisena kielenä, vähänkään epävirallisemmissa sosiaalisissa yhteyksissä suomi on edelleen ykkönen. Englanti ei ole saavuttanut default-asemaa arkisessa kanssakäymisessä, vaikka sitä osataan ja käytetään tarpeen vaatiessa – ja useamminkin. Kommentti, jonka jokainen suomea toisena  tai vieraana kielenä opettanut lienee opiskelijoiltaan kuullut on, että suomalaiset vaihtavat perin äkkiä epävirallisessakin tilanteessa kielen englanniksi, kun ilmenee, että keskustelukumppanin kielitaito on jotakin muuta kuin C1–C2.

Kielenvaihto turhauttaa, ja saattaa heikentää kokemusta työyhteisön osaksi kuulumisesta. Onpa suomen keskustelutaitojen puutteita käytetty myös syynä olla ottamatta hakijaa töihin: eräälle IT-alan yritykseen työkokemuksensa, koulutuksensa puolesta töihin sopineelle ja työhaastatteluun asti päässeelle työnhakijalle hänen heikolla suomen osaamisellaan perusteltiin kielteistä rekrytointipäätöstä. Avokonttoriympäristössä, jossa sosiaalisen kanssakäymisen kielenä oli totuttu käyttämään suomea, yrityksen arjen sujuvuuden kannalta katsottiin, että yritykselle olisi suotuisampaa palkata suomen kielellä viestivä työntekijä.

Myös työpaikan saaneet suomenoppijat kertovat usein kokemuksenaan, että työpaikoilla blokkiudutaan helposti suomea ja muita kieliä käyttäviin ryhmiin. Joillekin työpaikoille on kuultu syntyneen useampienkin kansallisuuksien ja kieliryhmien mukaan rajautuneita ryhmiä. Sujuvasti monikielisiä ja ensisijaisesti englanninkielisiä työyhteisöjä on luonnollisesti runsaasti, mutta kosolti tuntuu silti olevan myös kokemuksia työpaikka-arjesta, jossa ei-suomenkielinen työntekijä kokee kielitaitonsa vuoksi jäävänsä vaille työyhteisön täysvaltaista jäsenyyttä.

Voikin kiteyttää, että jollei työllistymisen edellytys, monille suomenoppijoille suomen osaaminen on merkittävä arjessa ja työssä viihtymistä kohentava tekijä.

Maahanmuuttajien kielitaitovaatimusten yhteydessä on joskus puhuttu maahanmuuttajien jakautumisesta eri rälsseihin, esimerkiksi niihin, joilta osa-aikaisenkin matalapalkkatyön saamiseksi vaaditaan varsin sujuvaa suomen kielen taitoa, ja toisaalta korkeakoulutettuihin asiantuntijoihin, joilta kukaan ei suoraan vaadi sanaakaan suomeksi.

Tärkeä asia nyt ja tulevaisuudessa olisi miettiä tarkkaan, millaista kielellistä osaamista eri työtehtävissä tarvitaan. Samaan aikaan tulisi muistaa, että työtehtävistä suoriutumiseen vaadittavan kielitaidon lisäksi myös työpaikkojen kulttuureissa piilevät epävirallisemmat kielitaitovaatimukset  vaikuttavat sekä rekrytointeihin ja työssä viihtymiseen että työntekijöiden haluun sitoutua työpaikkoihinsa.

Teemu Jokilaakso / S2-hallitus