maanantai 22. huhtikuuta 2019

Animaatiovideoita S2-opetukseen ja ohjaustyöhön: Työnhaku



Tampereen seudun S2-opettajat ry:n järjestämässä Animaatiovideoita S2-opetukseen -työpajassa tutustuttiin Powtoon-sovellukseen. Työpajan kouluttajat Ella Hakala ja Mervi Kastari olivat harjoitelleet ohjelman käyttöä etukäteen ja tehneet sen avulla esimerkkivideon S2-opetuskäyttöön. Työpajan aluksi katsotiinkin, minkälaista jälkeä Powtoon-sovelluksella saa aikaan. Tämän jälkeen ryhdyttiin tutkimaan sovellusta tarkemmin. 




Powtoon on sovellus, jolla on helppo tehdä lyhyitä animaatiovideoita. Powtoonia voi käyttää ilmaiseksi, mutta laajemmat ominaisuudet voi saada käyttöönsä vain maksamalla lisenssin. Ilmaisversio saattaa aluksi tuntua suppealta verrattuna maksulliseen, mutta yllättävän paljon sillä saa aikaan. Ohjelma toimii samalla idealla kuin esimerkiksi Power Point, mutta diat ovatkin 10-20 sekunnin mittaisia videopätkiä. Ilmaisversiolla on mahdollista luoda enintään 3 minuutin mittainen animaatio. 

Työpajassa päätettiin ryhtyä työstämään animaatiota aiheesta Työnhaku. Sisältöä ideoitiin yhdessä, mutta kaikki saivat kuitenkin tehdä videota omalla koneellaan. 

Se ainakin huomattiin, ettei videon tekeminen välttämättä ole kovin nopeaa puuhaa.

Työpajassa luotu Työnhaku-video:

Videon työryhmä: Anna Törmi, Outi Vilen, Teemu Jokilaakso sekä vetäjinä toimineet Ella Hakala ja Mervi Kastari 


Keskustelutehtäviä -video:
  • Nyt videolla on kysymyksiä punaisissa puhekuplissa.  
  • Pysäytä video ja vastaa parin tai ryhmän kanssa.
  • Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Voitte valita kiinnostavat kysymykset.
Mervi Kastari 


Hyviä hetkiä videoiden parissa!

Työpajalaisten puolesta,
Ella Hakala ja Mervi Kastari / S2-hallitus


Ei kommentteja: