Kielitaitoa kartuttamassa koko elämän ajan

Syksyn ensimmäisinä koulupäivinä portaikossa tuli vastaan iloinen kahdeksasluokkalaisten ryhmä. Olin saanut opettaa heitä viime vuonna. Jälleennäkeminen oli riemastuttava.

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettajan ei tarvitse useinkaan kohdata pitkin seiniä pälyileviä kaseja. Oppilaat itse selittävät masentumattomuutensa yksinkertaisesti sillä, että perheet ovat isoja ja keskenään kaiken jakavia. ”Ei siinä metelissä voi kauan olla masentunut”, eräs oppilaani totesi.

Kesäkuulumisia vaihdettiin. Yksi oli ollut ensimmäistä kertaa matkalla lähtömaassaan Suomeen muuttamista jälkeen. Kotimaahan ei vieläkään voinut mennä. Toinen oli tehnyt pitkän matkan ramadanin aikana, koska Suomessa vuorokaudessa oli kesällä lähes läpeensä valoisaa. Kotimaahan hänkään ei päässyt, mutta kurdialueella oli riittävän turvallista oleskella. Kolmas oli ollut sukulaisten luona Keski-Euroopassa. Oli joku sentään jäänyt Suomeen jalkapalloa pelaamaan, ja loput nauttimaan lomasta Suomessa valittamatta vähääkään ikävistä ilmoista. Loma oli ollut kiva, mutta kouluunkin oli mukava palata.

Viime keväänä oppilaani pohtivat kirjoitelmissaan suhdettaan omaan äidinkieleensä sekä suomen kieleen. Siitä huolimatta että opiskelemme suomea toisena kielenä, tuntui suomi luistavan monen oppilaan kohdalla paremmin kuin oma äidinkieli. Oma kieli on edelleen tärkeä, sitä puhutaan kotona ja sillä ilmaistaan tunteita, mutta jos kotikielen opetus ei ole johdonmukaista tai siihen ei osallistuta, voi seurauksena olla äidinkielen marginalisoituminen vain perheen ja suvun yhteiseksi kieleksi. Silti se antaa pohjan suomen kielen kehitykselle.

Väistämättä tulee mieleeni uutinen Helsingin Sanomissa 19.8.2015, jossa kerrotaan Opetushallituksen tekemästä tarkastuksesta. Yllättävä tulos on, että toisen polven maahanmuuttajien koulumenestys ei paranekaan ensimmäisen polven maahanmuuttajien koulumenestykseen verrattuna. Tulos ei olekaan yllättävä peruskoulussa suomea opettaville opettajille. Toisen polven maahanmuuttajille puhutaan kotona ”riittävän hyvää suomea”, mutta käsitteelliseen ajatteluun se ei ohjaa, kun äidinkieli unohtuu. Toisen polven maahanmuuttajalasta pidetään ”riittävän hyvin suomea hallitsevana”, kun hän on syntynyt Suomessa ja päässyt osalliseksi suomalaisesta laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Ja hallitsee astevaihtelun.

Mutta ei… Vanhemmat siirtävät vivahteikkaan kielen lapsilleen, jokainen vanhempi osaa oman äidinkielensä parhaiten. Kieli on myös jatkuvasti kehittyvä. Sitä on opetettava ja opiskeltava. Meidän opettajien tehtävä onkin hyödyntää oppilaiden luontaista kiinnostusta omaan ja oppimisen kohteena olevaan kieleen ja kieliin.

Nuo minunkin oppilaani elävät elämäänsä monilla kielillä täällä Suomessa ja niissä maissa, mihin elämä heitä milloinkin lennättää. Mutta he ovatkin lahjakkaita ja selviytymään syntyneitä.

S2-hallitus/Tarja Virtanen