S2-opettajat tekevät paljon myös
ohjaustyötä, joka on usein ulospäin näkymätön osa työtämme. On melko tavallista
sekä tunneilla että niiden jälkeen käydä opiskelijan kanssa ohjauskeskustelua ammatinvalinnasta,
ajanhallinnasta, vahvuuksien sanoittamisesta CV:ssä, Opintopolku-palvelun
käyttämisestä, tutkinnon rinnastamisesta tai syrjinnän ja ennakkoluulojen
kohtaamisesta. Opiskelijoiden kanssa yhdessä tulee otettua säännöllisesti
yhteyttä mm. SIMHE-palveluihin sekä tutkittua työpaikkasivustoja.
Hyvä käytännön esimerkki
S2-opettajien ammatissaan kehittämästä ohjausosaamisesta on Tampereen seudun S2-opettajat ry:n
työpajassa tuotettu animaatiovideo Työnhaku. Idea työpajassa toteutettavan
videon aiheeksi tuli työpajan osallistujilta, jotka – kuvaavasti S2-opettajan ohjaustyön
kannalta – kokivat tarvitsevansa tällaista ohjauksellista materiaalia työssään. Videoita voi
toki käyttää myös kielenopetuksellisesti ja kulttuurin opettamiseen, mutta videot ovat myös työnhaun ja työharjoittelun ohjaustyötä. Ohjaustyössä voi olla pedagoginen ulottuvuus ja
opetustyössä ohjauksellinen ulottuvuus. Monilla S2-opettajilla on ammatissa
opittu kyky näihin molempiin ja niiden sekoitteluunkin.
Monet S2-opettajat ohjaavat yhteishakuja,
työharjoitteluja, poluttavat ja HOKSaavat. Mikäli oppilaitoksessa ei ole opoa, S2-opettaja
vastaa usein kokonaan ohjaustyöstä. Monikohan muiden kielten opettaja tekee samaa? Kyseessä
on osa työn tuomaa maahanmuuttajatyön ammattitaitoamme ja laajaa
asiantuntemustamme, jota on syytä tehdä näkyväksi ja pitää esillä. Muistakaa
pyytää ohjausvastuista merkintä työtodistukseen. Siitä on iloa ainakin, jos
joskus haluatte opiskella myös opinto-ohjaajaksi, mutta ohjaustyö on myös
keskeinen osa S2-opettajan ammattitaitoa.
Mervi Kastari / S2-hallitus