Mitä kieltä te
puhutte töissä?
Millaista suomen kielen taitoa työelämässä tarvitaan?
Englanti on talouden, kansainvälisen kaupan ja tieteellisen julkaisemisen pääkieli. Onko englanti Suomessa siis työelämän pääasiallinen kieli?
Kannattaako hakea töitä suomenkielisellä työhakemuksella, vaikka ei vielä pysty suoriutumaan työhaastattelusta suomen kielellä? Huijaanko, jos haen?
Kysymykset ovat peräisin aikuisten maahanmuuttajien suomen
kielen kursseilta eri oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Kursseilla,
koulutuksissa ja valmennuksissa pyritään tätä nykyä yhä useammin viemään kielen
opiskelua lähemmäs työelämää ja siellä tarvittavaa kielitaitoa
Uskoisin, että moni S2-alalla toimiva opettaja tunnistaa
kysymykset ja on joutunut miettimään mitä niihin vastaisi. Riippuu tietysti alasta,
mikä työssä edellytettävä kielitaito varsinaisesti on. Palvelualoilla, hoiva-alalla
sekä valtion ja kunnan virkamiehistössä vaatimukset ovat korkeammat tai ne
sanelee laki. Liike-elämän sekä tieteen ja tutkimuksen asiantuntijatehtäviin
työllistytään vähemmällä suomen osaamisella, ja näissä ammateissa työtehtävänsä
voi usein suorittaa erinomaisesti ilman suomen osaamista.
Pääseekö ilman suomen kielen osaamista sitten aidosti osaksi
työyhteisöä?
Työtehtävissä käytettävän tai niiden edellyttämän kielitaidon
ohella toinen näkökulma työssä tarpeelliseen kielelliseen osaamiseen liittyykin
työssä viihtymiseen.
Opiskelijoilta kuultujen kokemusten mukaan varsin yleistä
suomalaisessa työelämässä tuntuisi olevan, että vaikka englantia pidetään työkielenä
ja monien yritysten viestinnän pääasiallisena kielenä, vähänkään
epävirallisemmissa sosiaalisissa yhteyksissä suomi on edelleen ykkönen. Englanti
ei ole saavuttanut default-asemaa arkisessa kanssakäymisessä, vaikka sitä
osataan ja käytetään tarpeen vaatiessa – ja useamminkin. Kommentti, jonka
jokainen suomea toisena tai vieraana
kielenä opettanut lienee opiskelijoiltaan kuullut on, että suomalaiset
vaihtavat perin äkkiä epävirallisessakin tilanteessa kielen englanniksi, kun ilmenee,
että keskustelukumppanin kielitaito on jotakin muuta kuin C1–C2.
Kielenvaihto turhauttaa, ja saattaa heikentää kokemusta
työyhteisön osaksi kuulumisesta. Onpa suomen keskustelutaitojen puutteita
käytetty myös syynä olla ottamatta hakijaa töihin: eräälle IT-alan yritykseen
työkokemuksensa, koulutuksensa puolesta töihin sopineelle ja työhaastatteluun asti
päässeelle työnhakijalle hänen heikolla suomen osaamisellaan perusteltiin
kielteistä rekrytointipäätöstä. Avokonttoriympäristössä, jossa sosiaalisen
kanssakäymisen kielenä oli totuttu käyttämään suomea, yrityksen arjen
sujuvuuden kannalta katsottiin, että yritykselle olisi suotuisampaa palkata
suomen kielellä viestivä työntekijä.
Myös työpaikan saaneet suomenoppijat kertovat usein
kokemuksenaan, että työpaikoilla blokkiudutaan helposti suomea ja muita kieliä
käyttäviin ryhmiin. Joillekin työpaikoille on kuultu syntyneen useampienkin
kansallisuuksien ja kieliryhmien mukaan rajautuneita ryhmiä. Sujuvasti
monikielisiä ja ensisijaisesti englanninkielisiä työyhteisöjä on luonnollisesti
runsaasti, mutta kosolti tuntuu silti olevan myös kokemuksia työpaikka-arjesta,
jossa ei-suomenkielinen työntekijä kokee kielitaitonsa vuoksi jäävänsä vaille työyhteisön
täysvaltaista jäsenyyttä.
Voikin kiteyttää, että jollei työllistymisen edellytys, monille
suomenoppijoille suomen osaaminen on merkittävä arjessa ja työssä viihtymistä
kohentava tekijä.
Maahanmuuttajien kielitaitovaatimusten yhteydessä on joskus
puhuttu maahanmuuttajien jakautumisesta eri rälsseihin, esimerkiksi niihin,
joilta osa-aikaisenkin matalapalkkatyön saamiseksi vaaditaan varsin sujuvaa
suomen kielen taitoa, ja toisaalta korkeakoulutettuihin asiantuntijoihin,
joilta kukaan ei suoraan vaadi sanaakaan suomeksi.
Tärkeä asia nyt ja tulevaisuudessa olisi miettiä tarkkaan,
millaista kielellistä osaamista eri työtehtävissä tarvitaan. Samaan aikaan
tulisi muistaa, että työtehtävistä suoriutumiseen vaadittavan kielitaidon
lisäksi myös työpaikkojen kulttuureissa piilevät epävirallisemmat
kielitaitovaatimukset vaikuttavat sekä
rekrytointeihin ja työssä viihtymiseen että työntekijöiden haluun sitoutua
työpaikkoihinsa.
Teemu Jokilaakso / S2-hallitus
