maanantai 18. helmikuuta 2019

Englanti opetus- tai apukielenä aikuisten S2-ryhmässä




Joskus oli kai aika, kun S2-luokassa olisi saanut kuulua vain suomea eikä muita kieliä. En tosin tiedä, kuinka moni S2-opettaja todellisuudessa piti kiinni tuosta ajattelusta.  Limittäiskieleilykin on arkipäivää tunneilla. Mutta sen sijaan opettajan sujuva englanti ei välttämättä olekaan pelkästään hyvä asia edes kursseilla, joiden opetuskieli on englanti.


Monilla aikuisten S2-kursseilla ja –koulutuksissa opetetaan suomea suomeksi alusta saakka käytännön syistä, mutta on myös kursseja, joiden opetuskieli on englanti. Olen aina opettanut paljon englanniksi siinä missä suomeksikin. 

Henkilökohtainen mieltymykseni, silloin kun se on mahdollista, on opettaa alkeistason alussa sisältöasioita englanniksi ja konkreettisempia, helpommin mimiikalla selviäviä asioita suomeksi. Ja sitten kasvattaa suomen osuutta oppijoiden etenemisen mukaan. On hauskaa vetää alkeita valmiiksi yhteisellä kielellä. Silloin päästään heti keskustelemaan kaikesta. Voin heti esitellä taidetta, kulttuuria, historiaa ja yhteiskuntaa syvällisemmin kuin pelkällä opittavalla kohdekielellä voisi. Yhteinen kieli on väylä sisältöön. 

On kuitenkin selvää, että opittavan kohdekielen käyttö johtaa sen parempaan hallintaan, joten englantiin ei ole syytä lainkaan juuttua. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Monien opiskelijoiden ongelma on juuttuminen lingua franca –englannin käyttöön sen sijaan että he siirtyisivät käyttämään suomea arjessaan. 

Tunneilla myös trans- eli limittäiskieleillään paljon. Kyseessä on ilmiö, jossa henkilön eri kielet, kulttuurinen mimiikka ja muu muodostavat yhden kielitaitojen kokonaisuuden, josta sitten poimitaan vaikkapa sanoja, eleitä, ilmeitä ja muita elementtejä tarpeen mukaan käyttöön.

Osaako opettaja englantia? 

Olin aina koulussa heikko vieraissa kielissä, ja tämä on ollut vahvuuteni kielenopettajana. Olen oppinut oppimaan kieliä vasta nuorena aikuisena, ja siitä on seurannut, että englanninkin taitoni on parantunut roimasti S2-opettajana vietettyjen vuosien varrella ja paranee yhä. Mutta - yllätys, yllätys - tämä kehitykseni taas ei olekaan ollut pelkästään positiivista opetuksessa. Mitä sujuvammin puhun, sitä huonommin osa opiskelijoistani pystyy seuraamaan. Tarkkaan ajatellen tämä on tietysti ihan luonnollista. Kuten tiedämme, kielitaidon parantuessa abstraktiotaso nousee, ilmaukset ovat eksaktimpia ja sen seurauksena lausumat lyhenevät. Hyvin kieltä osaava saa asian sanottua lyhyemmin ja ytimekkäämmin. Ei tarvitse enää selittää pitkästi kaarrellen, kuvaillen ja konkretiaan takertuen, koska ei osaa käyttää niin täsmällisiä ilmaisuja. Luonnollisesti silloin myös kuulijan kielitaidolta vaaditaan vastaavasti enemmän. Useimmille opiskelijoillenihan kyseessä on kuitenkin vieras kieli. On siis muistettava edelleen pitää opetus havainnollisena, puheen sisältö konkreettisena ja puhua mieluummin hieman yksinkertaisesti kuin liian sujuvasti. Tämähän koskee yhtä lailla myös suomenkielistä opetus- ja muuta puhetta S2-ryhmissä. 

Kompasteluni opettajana englannin kanssa oli asia, jota opetusurani alussa häpesin, mutta myöhemmin huomasin, että opettajan sujuva englanti taas pistää kielitaidoistaan arkojen suut suppuun. Minäkin olen kielitaidoistani arka, myös englannista, ja siihen auttaa avoimuus: minäkin olen vain kielenoppija. Kukaan ei ole koskaan valittanut, kun en ole osannutkaan aina heti sanoa jotain englanniksi. Sen sijaan yhdessä on sitten haettu sanoja ja selityksiä. Nykyisin käytän tätä ihan tietoisesti ja olen hyvin avoin asiasta: minäkin puhun englantia lingua francana ja edelleen opin kieltä koko ajan. Kielijumiin jääminen on parhaita hetkiä tunneilla, sillä se tuo opiskelijat opettajan vertaisiksi asiantuntijoiksi. Opettajakin on kielenoppija, joka pähkäilee prepositioita, unohtaa ja sekoittaa sanoja, sanoo hassusti tai jolle ääntämys on joskus hankalaa. Kokemus on yhteinen ja sille voidaan nauraakin yhdessä. Joskus siitä seuraa keskustelua ja hauskoja anekdootteja opiskelijoiden omista vastaavista kokemuksista. Avoin ja humoristinen suhtautuminen kielten haasteisiin kääntää kielitaitojeni - niin englannin kuin muidenkin osaamieni kielten - kehittyvät alueet parhaimmillaan kaikkien ryhmän jäsenten yhteistoiminnaksi ja oppimistilanteiksi. Ainakin se keventää meidän kaikkien tunnelmaa ja suorituspaineita.  


Lost and found in translation 

Yhteinen lingua franca -kieli tarjoaa myös hauskan mahdollisuuden vertailla kieliä heti alkeiskurssilla. Sen avulla voi selittää, miten omassa kielessä sanotaan jotain samalla tai eri tavalla kuin suomessa. Joskus myhäilen itsekseni, kun opiskelijat toteavat, että suomihan onkin ihan helppoa, kun he ovat juuri kuulleet kuvauksen siitä, miten cebuanaksi sanottaisiin jokin asia. Mutta myös muu kielitietoisuuden kasvatus on helppoa alkeistasolta asti, kun kielestä voidaan puhua metatasolla. Joskus myös käännämme. Kun pyydän opiskelijoita kääntämään: ”Minkämaalainen sinä olet?” aletaan ihmetellä, sillä englannissa ja joissain muissakaan kielissä ei olekaan eksaktia kysymystä, joka tuottaisi vastauksen ”I am Japanese.” Mutta ei suomen kielessäkään ole kysymystä, jonka ilmiselvä vastaus olisi ”Olen tamperelainen.” Kielet eivät ole aukottomia systeemejä, mutta silti kaikilla kielillä voidaan ilmaista kaikki tarvittavat asiat tavalla tai toisella. 

Erään kerran taas eräs alkeistason opiskelija ihmetteli suomalaista naisen nimeä Vilja. Miksi kukaan haluaisi antaa kenellekään nimeksi Grain? Kas kun ei Cereal. Mietimme, voisiko tässä olla ’false friends’ –ilmiö taustalla. Sehän tarkoittaa, että sanat, joiden luulemme tarkoittavan samaa eri kielissä (esimerkiksi koska sanakirja sanoo niin), eivät todellisuudessa olekaan ihan samoja, vaan niiden konnotaatiot eroavat. Laitoimme sitten Googlen kuvahakuun sanan ’vilja’. Saimme kuvia viljapelloista sekä tietysti hymyilevistä, ilmeisesti Vilja-nimisistä henkilöistä. Kuvagooglettamalla sanan ’grain’ saimme kuvia jyvistä. ”False friends, näennäiset kaverit”, totesimme. Kuitenkin muutama kuva oli myös samanlaisia – ne olivat ehkä sitten kielten välistä yhteistä merkitysalaa. Niissä oli viljan tähkiä. 

Kääntäminenkin menetelmänä on hyvä renki ja väylä sisältöihin, mutta isäntänä huono. Tuonkin keskusteluun usein sen, että kun käännämme, käännämme merkityksiä, emme  käytettyjä sanoja tai rakenteita. Sanomme "ole hyvä", mutta sen sana-sanainen käännös ei auta. (Mutta voi kyllä olla hauska!) Sen sijaan merkityksen kääntäminen auttaa ymmärtämään sisältöjä. Käännökset eivät myöskään tavoittele idiomaattisuutta - enkä itse edes pystyisi tuottamaan idiomaattista englantia - vaan ovat merkitysten selityksiä, jotka auttavat pääsemään osalliseksi sisällöistä. Ennemmin tai myöhemmin ja useiden esimerkkien jälkeen opiskelijat yleensä oivaltavat tämän. Monet myös toteavat itse, että kääntäminen voi olla harhaanjohtavaa, jos esimerkiksi yrittääkin analysoida rakennetta eikä niinkään ymmärtää sisältöä. Käännöksillä ja selityksillä on paikkansa, mutta joskus on taas parempi lähestyä suomea suomeksi tai jollain muulla tavoin.


Saako sitä käyttää?


Englanti herättää joskus myös tunteita - yhä vielä. Myönnän, että joskus oli aika, kun pyrin välttämään englantia, jos tunnillani oli seuraajia. Englannin käyttöäni on joskus paheksuttu. Minulla on kollegoita, jotka eivät esimerkiksi halua sanoa asioita tai edes sanaa englanniksi niillekään, joiden äidinkieli englanti on. Osan mielestä asiat täytyy selittää havainnollistamalla eikä englantia käyttäen. Havainnollistaminen onkin kaikin tavoin suositeltava keino opetuksessa, mutta miksi juuri sitä sitten saisi käyttää ja jotain muuta keinoa ei? 

Monikielisyyttä tutkinut Heini Lehtonen on todennut, että väkisin yhteen kieleen rajoittuminen on kuin yrittäisi kiivetä johonkin käyttäen pelkkiä käsiä. Ehkä sitä sopii lainata tähänkin yhteyteen. Joskus vedotaan myös siihen, että englantia ei saisi käyttää, koska kaikki eivät osaa englantia. Tässä on ehkä takana ajatus, että opetettaisiin kaikki asiat kaikille yhdellä kertaa ja yhdellä kielellä. Jos kukaan ei osaa englantia, sen käyttö on tietysti turhaa. Niitä, jotka sitä osaavat, sen käyttö voi auttaa.  Muiden kanssa käytetään sitten muita menetelmiä, mutta ketään ei tietenkään jätetä opettamatta. 

S2-opettajan työssä jos jossain oppii monia maailman kieliä ainakin sanan tai pari. Kaikki kieleni, osaanpa niitä sitten sanan tai enemmän, ovat olleet joskus jonkun opiskelijan kanssa käytössä. Erityisesti tämä koskee englantia sen lingua franca -aseman vuoksi. Toinen vahva vieras kieleni on viro, mutta sille, kuten muillekin vieraille kielilleni on opetuskäytössä paljon vähemmän kysyntää. Vain englanti on kieli, joka saavuttaa useampia kuin yksittäisiä kieliryhmiä. Maailmassa on aina ollut lingua francoja eikä englanti ole ensimmäinen eikä viimeinen sellainen eikä tälläkään hetkellä suinkaan ainoa. Se jättää jälkeensä oman vaikutuksensa, jota kielten, yhteiskunnan ja kulttuurin tutkijat voivat sitten tutkiskella. Minusta on kiinnostavaa seurailla sen vaikutuksia tässä ajassa, jossa tuo vaikutus tapahtuu.  

Nykyisin monikielisyyttä korostetaan jo paljon kielenoppimisen voimavarana. Se perustuu siihen, että oppiminen on helpompaa, jos voi ottaa tukea niistä kielistä, joita jo osaa. Ei eletä enää sitä aikaa, kun välitunneillakin olisi saanut puhua vain opittavaa kohdekieltä. Tämä tuo tilaa ja legitimiteettiä eri kielille S2-tunnilla ja myös englannin opetuskäytölle. 
 

Mervi Kastari / S2-hallitus

3 kommenttia:

elina alanen kirjoitti...

Using Finglish is not a baad baad thing!

elina alanen kirjoitti...

fdd

Riina kirjoitti...

Hienoa, että kieliä opiskellaan. Meilläkin on etsinnässä kielikurssi, joka olisi tehokas. Minkälainen on S2-opettaja? En itse ole koskaan kuullut tämmöisestä. Erittäin mielenkiintoista kuitenkin. Kiitos jakamisesta!