maanantai 18. tammikuuta 2021

Suomen kielen matkani

Tulin Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 2008 vierailemaan ystäväni luona, joka muutti Joensuuhun. Meillä oli ihana joulu yhdessä. Sain mahdollisuuden osallistua perinteiseen joulujuhlaan ystäväni puolison perheessä. Ensimmäinen sana Suomeksi, jonka silloin opin oli “kiitos”.

Matkan jälkeen menin suomen kieli kurssille Saksassa kerran viikossa. Oli kiva kokemus, mutta en ole oppinut kovin paljon.

Opiskelun aikana sain tietoa, että meidän korkeakoulullamme on kumppani korkeakoulu Suomessa. Pääsin siis opiskelemaan International Business Virroilla. Saavuin tammikuussa vuonna 2010. Oli tosi kylmä (-30) ja kaikki oli täynnä lunta. Rakastuin suomeen luontoon ja päätin jäädä.  

Ensimmäisellä neljällä vuodella minulla oli silloin tällöin suomen tunnit ja opin vähän mitä tarvitsin esimerkiksi kaupassa. Asuin sekä Virroilla, että Alavudella. Pienissä kaupungeissa ei ole ollut niin paljon mahdollisuuksia oppia Suomea ja minulla oli ensin yksi, sitten kaksi pientä lapsia. 

Sitten muutin Tampereelle ja sain TE-Toimistosta kunnon kielikurssi Onnenkielissä. Opiskelin yhdeksän kuukautta joka päivä ja kävin työkokeilussa IKEAssa. YKI testissä sain B2.1 tason kurssin jälkeen.

Elämä muuttui paljon kurssin jälkeen. Pystyin vihdoinkin puhumaan suomeksi ihmisille, vaikka se oli vielä hieman kuoppaista. Sain uudet ystävät ja pystyin asioimaan esimerkiksi lasteni päiväkodin kanssa ja lääkärillä. Arkiasiat sujuvat parempi ja ihmiset arvostavat paljon, jos yritän puhua suomeksi, vaikka se on joskus väärin.

Seuraava askel on nyt edessäni. Minä haluan löytää töitä Suomesta. On vielä paljon opittavaa, mutta joka päivä opin jotain uutta. Lapseni ovat jo niin isoja, että he opettavat minua. Varsinkin oikean kieliopin käyttäminen on tosi vaikeaa.

Kaikki kaikessa suosittelen käyttää mahdollisuutta käydä kunnon suomen kurssilla. Suomi on vaikea kieli, joka vain opi puhumalla ja harjoittelemalla. Suomalaiset auttavat mielellään ja kuuntelevat ja arvostavat, jos joku yrittää puhua heidän kieltään.

 

Christin Perälä 

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/christin-per%C3%A4l%C3%A4-73062582/

View Christin Perälä’s profile on LinkedIn, the world’s largest professional community. Christin has 2 jobs listed on their profile. See the complete profile on LinkedIn and discover Christin’s connections and jobs at similar companies.
www.linkedin.com

 

 

Ei kommentteja: