 |
| Kuva: Pixabay |
Viime aikoina on käyty runsaasti julkista keskustelua suomalaisesta työelämästä ulkomaalaistaustaisen suomea oppivan työnhakijan tai työntekijän näkökulmasta.
Aihe on tärkeä ja on mukava huomata, että monia aloja vaivaavan työvoimapulan ja ulkomaalaisen työvoiman palkkaamisen tarpeen kasvaessa myös S2-alaa on nostettu julkiseen keskusteluun.
Mielenkiintoista on myös ollut seurata, millä tavoin suomen kielen opiskelua ja tapoja oppia suomea tuodaan esille mediassa. Tuntuu, että alan moninaisuus ei tule median kautta kuvatuksi aivan koko laajuudessaan. Usein keskitytään yksittäisen oppijan tai opettajan tarinaan, jolloin kokonaiskuva suomenoppimisen arjesta jää kapeaksi ja pirstaleiseksi.
Helsingin Sanominen henkilöjutussa ”Liian kovat kielivaatimukset” (HS 15.11.2021) esitellään kanadalaistaustainen parikymmentä vuotta Suomessa asunut työnhakija, joka on lehtijutun mukaan ”oppinut kielen vuosien saatossa kysymällä, kuuntelemalla ja lukemalla sanomalehtiä – ja Aku Ankkaa.”
Kielitaito on vahva, eli kielitestin mukaan C1-C2, ja onkin aiheellista HS:n jutun mukaisesti kysyä, miksi kielitaito on vielä ollut esteenä kyseisen henkilön työllistymiselle.
Yleistyvän kannan mukaan vaatimus suomen kielen osaamisesta on turhankin iso työllistymiskynnys monelle ulkomaalaiselle. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 30.11.2021) todetaan, kuinka “useassa työssä voi kuitenkin päästä alkuun myös puutteellisella suomen taidolla, ja kieltä oppii lisää työn ohessa.”
Näin varmasti on. Yleinen kielenoppimisen teorioissa toistuva ajatus on, että kielen oppiminen ja omaksuminen on jatkuva, kaikilla elämän osa-alueilla tapahtuva prosessi, jota ei tulisi ajatella vain luokkahuoneessa tai oppikirjan parissa käytetyn ajan kautta.
Oppimisen näkeminen työnteon tai muun opiskelun oheistoimintana saattaa silti suomenopettajan näkökulmasta tuntua siltä, että luokkahuoneessa – fyysisessä tai virtuaalisessa – annettava kielenopetus sivuutetaan ja jää huomiotta se valtava työmäärä, jonka toimivan peruskielitaidon saavuttaminen uudessa kielessä kaikesta huolimatta vaatii. Perusopetuksessa, koto-koulutuksessa, vapaan sivistystyön ja työelämän koulutuksissa ja monissa muissa paikoissa annettavaa suomen opetusta käsitellään mediassa varsin vähän, vaikka tarve suomenopetukselle kasvaa sitä mukaa, kun työelämä ja yhteiskunta kansainvälistyvät.
Samankaltainen ajatus ohessa oppimisesta tuntuisi yhdistävän sekä kanadalaistaustaisen oppijan tarinaa että pääkirjoituksen eetosta esittää oppiminen miltei luonnostaan työnteon oheistuotteena saatavana lisäarvona.
Yritysten ostopalveluina hankkimia suomen kielen koulutuksia lienee tällä hetkellä käynnissä enemmän kuin koskaan. Myös ELY-keskusten ja yritysmaailman yhteistyötä kielenoppimisessa on alettu viime aikoina syventämään ja on ohjattu lisää resursseja jo työllistyneiden ulkomaalaistaustaisten suomenoppimiseen työn ohessa. Monella suoraan yrityksille kielikoulutuksia tarjoavalla yrityksellä ja free lance -kouluttajalla onkin tällä hetkellä kanta täynnä tilauksia suomen kielen koulutusten osalta.
Näin on myös tamperelaisella Krista Mikkosella, jonka Aamulehti (20.11.2021) esittelee ilahduttavassa henkilöjutussaan uudenlaisena toimijana S2-alalla. Hänen yrityksensä toimii kansainvälisesti ja tarjoaa koulutuspalveluita verkko-opetuksena oppijoille suoraan ulkomaille. Ennen kohdemaahan tuloa annettava kielikoulutusta on aikaisemmin annettu ainakin terveydenhoitoalan henkilöstölle, ja näyttää siltä, että tällaiset kielikoulutusratkaisut ovat yleistymässä tulevaisuudessa. Hyvä niin.
Outoa Aamulehden jutussa on ainoastaan jo otsikkoon nostettu ajatus siitä, että suomenopetus tapahtuu varsinaisen päivätyön ohessa. On varsinainen päivätyövirka ja sitten sen päälle nämä uudet tulokkaat, joita on tavanomaista kouluttaa nk. epätyypillisissä työsuhteissa.
Kun media käsittelee suomenopettamista ja -oppimista poikkeuksellisia oppimispolkuja ja epätyypillisä työsuhteita korostavan human interest -näkökulman kautta, unohtuu, että valtava joukko opettajia toimii S2-alalla päätoimisesti ja heidän opiskelijansa osallistuvat koulutuksiin säännöllisesti viikosta toiseen. Suomen oppiminen ei ole uusi asia, eikä pohjimmiltaan tapahdu minkään ohessa, vaan parhaimmillaan takana on tavoitteellinen ja määrätietoinen sitoutuminen suomenoppijuuteen, jossa kielenopetuksesta saatuja välineitä sovelletaan arkielämän tilanteissa, ja toisin päin, jossa arjessa kohdattuja kielenkäytön haasteita pyritään ratkaisemaan kielikurssilla.
Kielenoppimisen arjesta kertomalla murrettaan ennakkoluuloja, joita ei-natiivin suomen puhumiseen ja käyttöön Suomessa yhä tällä hetkellä liitetään. Tavallisin polku saavuttaa toimiva itsenäinen kielitaito ei ole 20 vuotta itseopiskelua muun elämän ohessa, eikä tyypillinen suomenopettaja opeta kieltä päivätyönsä ohessa. Mielikuvilla, joita suomenopettamisesta ja oppimisesta luodaan, on vaikutusta myös alan kehittymiseen ja toimivuuteen tulevaisuudessa.
Lähteet:
“Liian kovat kielivaatimukset”, HS 15.11.2021.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008223542.html
“Tamperelainen Krista Jokinen, 32, perusti yrityksen ja opettaa suomea nyt jopa 16 tuntia päivässä – Rahan puolesta hän voisi luopua päivätöistään: ‘Suomalaiselle koulutukselle on valtava kysyntä.’” AL 20.11.2021.
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008381317.html
“Suomea voi oppia myös työnteon ohessa.” HS 30.11.2021.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008425081.html
“Me ei osata enää suomea.” HS 14.1.2022
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000008536596.html
Teemu Jokilaakso
S2-opettaja
Puheenjohtaja, Tampereen seudun S2-opettajat ry
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti